Mä olen äiti, mä olen äiti!!!

Niinpä niin, niinhän minä olen. Olen myös sisko, avovaimo ja tytär. Olen ystävä, työkaveri ja vaikka mitä muuta. Mutta missä kohtaa pitää alkaa varomaan, etten unohda olla Minä? Katsoin tuossa illan (tai yön) pimetessä erään naisille suunnatun tv-kanavan ohjelmaa "Tyyliä vai ei", jossa homssuinen kolmen lapsen kotiäiti sai muodonmuutoksen. Hän oli lasten saannin jälkeen unohtanut pitää huolta myös itsestään ja lopputulos oli 30 kiloa lihonut takkuinen verkkaripommi, joka teputti feikki-Crocsit räpylöissään supermarketin, kodin ja koulunpihan väliä.

Ajatus nousi päähän välittömästi siitä, että onko tuo myös minun tulevaisuuteni? Not if i can help it! Ennen Neiti Näppärän syntymää oli erittäin tarkka siitä, miltä näytän ennen kuin lähdin edes postilaatikolle. Tuolla matkalla mahdollisuus törmätä toiseen kahdella jalalla kulkijaan on melko pieni, mutta silti. Joka kerta, vilkaisu eteisen peiliin, sojottaako letti, onko paidanhelma ojossa, roikkuuko hampaasta parsa tai pinaatinlehti jne. Sitten, löysin eilen itseni vaunukävelyltä pukluisessa t-paidassa, trikoohousuissa, lippis likaisten hiusten peittona ne karmaisevat feikki-Crocsit jalassa. KÄÄK! Missä vaiheessa tässä näin pääsi käymään?! Jäätävä pistos sielussa oli taattu, kun tämän lenkin jälkeen kuin tilauksesta tuo ohjelma pamahti illalla ruutuun.

Pitäisikö tässä tarttua tuumasta toimeen ennen kuin on liian myöhäistä? Juu, tuli minullekin raskauden myötä 23kg ylimääräistä, joiden pudotus on kovassa vauhdissa. Parin kuukauden aikana sitä on jo lähtenyt kohta 9kg, ja matka on kohta puolessa välissä. Jee, hyvä minä! Mutta taidan ihan pikkuisen vaan vilkaista peiliin taas kohta, ennen kuin lähden sitä postilaatikkoa kohti. Onneksi naapurit on sentään matkoilla.. ;)