Pidän itseäni sosiaalisena persoonana. Juttelen helposti kenen tahansa kanssa, mikä korostuu etenkin asiakaspalvelutyössäni. Tuttavia on vaikka muille jakaisi. Kavereistakin useita. Mutta ystäviä? Ilmeisesti ei.
Pysähdyin tuossa aamulla pohtimaan taas hetkeksi omaa elämääni, kun odottelin Neiti Näppärän heräävän yöuniltaan, ja etenkin elämässäni olevia ihmissuhteita. Kouluaikana minulla oli ystäviä, hyvinkin tiitvis pieni porukka kerrassaan ihania nuoria ihmisiä. Tunsin heidän kanssaan tiettyä yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta. Meillä oli yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ja vietimme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä.
Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut itseni jollain tavalla erilaiseksi kuin muut, ulkopuoliseksi ja joissain sosiaalisissa tilanteissa ei-kaivatuksi. Syyt näille tunteille juontavat varmasti lapsuudesta saakka, mutta jostain syystä ne tuntuvat korostuvan nyt aikuisiällä. Kieltämättä nykyinen oikeiden ystävien puute voimistaa ajatusta siitä, että olen ei-toivottu henkilö, tai liian erilainen, muuhun porukkaan sulautumaton. Se saa minut epäilemään sosiaalisten taitojeni laatua ja sitä, olenko sittenkään sellainen kuin uskon olevani? Onko minäkuvani kovinkin vääristynyt? Ja entä jos on? Mitä se tekee ihmisen itsetunnolle ja itseluottamukselle kun huomaa olevan aivan hakoteillä minäkuvansa kanssa.
Huonot sosiaaliset taidot voivat kertoa myös keskimääräistä korkeammasta älykkyydestä. Sanotaan, että äly ja viisaus eivät mahdu samaan päähän. Kieltämättä houkuttaisi haastaa itsensä ja käydä joskus Mensan älykkyystestissä. Mensalla on online-testi, joka antaa suuntaa-antavan tuloksen. Olen tehnyt tuon nettitestin vuosien varrella muutaman kerran, ja sen antamat tulokset ovat olleet mielenkiintoisia. Joka kerralla tulos on ollut 115, joka on tilastollisesti korkeampi, kuin 84,1%:lla väestöstä. Voisiko sosiaalinen epämukavuuteni johtua korkeasta älykkyysosamäärästä? Vai olenko kuitenkin vain tylsä, epämiellyttävä ja ei-toivottu henkilö?
Pysähdyin tuossa aamulla pohtimaan taas hetkeksi omaa elämääni, kun odottelin Neiti Näppärän heräävän yöuniltaan, ja etenkin elämässäni olevia ihmissuhteita. Kouluaikana minulla oli ystäviä, hyvinkin tiitvis pieni porukka kerrassaan ihania nuoria ihmisiä. Tunsin heidän kanssaan tiettyä yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta. Meillä oli yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ja vietimme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä.
Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut itseni jollain tavalla erilaiseksi kuin muut, ulkopuoliseksi ja joissain sosiaalisissa tilanteissa ei-kaivatuksi. Syyt näille tunteille juontavat varmasti lapsuudesta saakka, mutta jostain syystä ne tuntuvat korostuvan nyt aikuisiällä. Kieltämättä nykyinen oikeiden ystävien puute voimistaa ajatusta siitä, että olen ei-toivottu henkilö, tai liian erilainen, muuhun porukkaan sulautumaton. Se saa minut epäilemään sosiaalisten taitojeni laatua ja sitä, olenko sittenkään sellainen kuin uskon olevani? Onko minäkuvani kovinkin vääristynyt? Ja entä jos on? Mitä se tekee ihmisen itsetunnolle ja itseluottamukselle kun huomaa olevan aivan hakoteillä minäkuvansa kanssa.
Huonot sosiaaliset taidot voivat kertoa myös keskimääräistä korkeammasta älykkyydestä. Sanotaan, että äly ja viisaus eivät mahdu samaan päähän. Kieltämättä houkuttaisi haastaa itsensä ja käydä joskus Mensan älykkyystestissä. Mensalla on online-testi, joka antaa suuntaa-antavan tuloksen. Olen tehnyt tuon nettitestin vuosien varrella muutaman kerran, ja sen antamat tulokset ovat olleet mielenkiintoisia. Joka kerralla tulos on ollut 115, joka on tilastollisesti korkeampi, kuin 84,1%:lla väestöstä. Voisiko sosiaalinen epämukavuuteni johtua korkeasta älykkyysosamäärästä? Vai olenko kuitenkin vain tylsä, epämiellyttävä ja ei-toivottu henkilö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti